Huhhei, mikä reissu! Väsynyt mutta likainen turisti on palannut Ulaanbatorin sykkeeseen. Takana noin 2080km, kuusi päivää Gobin autiomaassa ja kolme päivää Keski-Mongoliassa. Suihkuttomuuteen olin henkisesti valmistautunut, mutta vessattomuudesta ei varoittanut kukaan. Ei sillä, että posliinijumalaa tai juoksevaa vettä varsinaisesti kaipaisin, mutta jonkunmoista näkösuojaa edes johonkin suuntaan osaan tällä hetkellä todella arvostaa. Päivän vessatauko pidettiin usein keskellä ei mitään. Ja tarkoitan nyt siis todellakin keskellä ei sitten niin yhtään mitään, ei puita, mäkiä, kiviä saati pusikoita. Oppaan lisäksi seurueen ainoana naisena meinasi välillä olla huumori koetuksella, mutta kaikkeen sitä näköjään sopeutuu. Kenellekään ei kuitenkaan toivon mukaan jäänyt ainakaan pysyviä traumoja.

Päivän vessatauko

Joihinkin jurttiin kuului onneksi myös vessa

Kulkupelinä toimi vanha venäläinen armeijan pikkubussi, ja kuskinamme aivan käsittämätön pieni mies nimeltä Bataa. Heti ensimmäisenä päivänä saatiin vähän jännitystä elämään, kun julmetun paukauksen saattelemana takarenkaasta tuli entinen. Vararengas onneksi löytyi katolta ja matka pääsi pienen tauon jälkeen jatkumaan. Uutta vararengasta lähdettiin ostamaan seuraavan kylän poliisilaitokselta (jep), ja samalla kun siellä kerran oltiin, jäätiin koppalakkien seuraan lounaalle. Taisi olla ensimmäinen kerta kun poliisilaitoksen ruokalassa lounastin. Ikäänkuin ruokahalua herättämässä oli viereisellä pöydällä tuijottamassa kolme irtonaista vuohenpäätä ja muutama tyytyväisen näköinen kärpänen. Vähin äänin ne siitä siirrettiin keittiön puolelle ennen ruokamme valmistumista, ja arvoitukseksi jää mitä lihapullamme loppujen lopuksi sisälsivät. Oli mitä oli, hyvältä maistui.

Tätä ei paikattu purukumilla

Gobin valtava hiekkadyyni oli varsin vaikuttavan kokoinen hiekkalaatikko. Siirtymä jurttaleiristä sinne tapahtui luonnollisesti kameleilla, autiomaassa kun olimme. Gobissa oli useimpina päivinä melko lämmintä, ja hiekkadyyneillä jopa kuuma. Kun kaivoi varpaat kuumaan hiekkaan ja laittoi silmät kiinni pystyi melkein kuvittelemaan olevansa jo Kaakkois-Aasian auringon alla, ainoastaan valtameren pauhu puuttui.

Se kärpäsenkakka keskellä kuvaa olen minä 

Talvi yllätti autoilijat matkailijat matkalla Gobista kohti Keski-Mongoliaa. Ensin hämmästelimme  lumista maata innoissamme kuin lapset syksyllä, kunnes seuraavaksi ajoimme keskelle kunnon lumimyräkkää. Koska varsinaisia teitä täällä ei juuri ole, ainoastaan sinne tänne risteileviä uria keskellä kivikkoa ja tuoretta lunta, näkyvyys oli lähes täysi nolla. Taivas ja maa olivat yhtä harmaan vaaleaa mössöä ja ihmettelen edelleen millä ihmeen ilveellä kuskimme löysi hämärtyvässä illassa perille oikealle jurtalle. Jännäksi meinasi mennä, mutta tulipahan sekin koettua ja muodostui päivästä todellakin mieleenpainuva. Ja minä kun ovelana kuvittelin lähteneeni talvea pakoon.

Keski-Mongolian osuus huipentui ratsastaen suoritettuun päiväretkeen Mongolian suurimmalle vesiputoukselle. Aamu valkeni edellispäivän lumisateen jäljiltä aurinkoisena, mutta sitäkin kylmempänä. Veikkaisin, että mittari oli ainakin kymmenisen astetta pakkasen puolella ja tuuli oli todella ilkeä. Ei hätää kuitenkaan, apu löytyi tällä kertaa paikallisten vaatekaapilta. Turistit puettiin paikallisiin toppatamineisiin ja tennaritytölle lyötiin vielä jalkaan kunnon nahkasaappaat jalkarätteineen päivineen. Olo oli kuin huippumallilla ikään näytöslavan takahuoneessa, kun ympärillä pyöri innokkaita avustajia. Samaan aikaan kun yksi köytti takkia oikeaoppisesti kiinni, kiskoi kaksi muuta saapasta jalkaan. Kameroitakin löytyi ympäriltä kiitettävä määrä (kuten kunnon turisteilta sopii odottaa), mutta catwalk sentään sisälsi kiiltävän pinnan sijaan vaihtelevan koostumuksen hevosen-, vuohen- ja lehmänlantaa.

Ratsastus oli hauskaa kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta melkoisen pieniä ja laiskoja nämä täkäläiset hevoset ovat verrattuna suomalaisiin lajitovereihinsa, tai sitten aika tosiaan kultaa muistot. Ratsastuksen lomassa käytiin lumisotaa, selvästi paikallisten lempiharrastus, ja Gobin kahden päivän takaiset hiekkaenkelit vaihtuivat lumiversioihin.

Yöpyminen tapahtui jurtissa, mikä oli mielenkiintoinen kokemus sekin. Lisää haastetta jurttaelämään toi talvi tullessaan ja kunnon yöpakkaset viimeistelivät kokemuksen. Jurtat lämpeävät eräänlaisella kamiinalla ja polttoaineena käytetään pääasiassa lantaa. Kun katossa vielä usein on puolen neliön kokoinen reikä eikä kamiinassa mitään lämpöä varaavaa, lämpö loppuu käytännössä puolen tunnin kuluessa siitä kun tuli sammuu. Illalla jurtta siis lämmitetään melkein saunalämpöön ja loppuyö palellaan.

Moderni jurtta aurinkopaneeleineen ja lautasantenneineen

Tarjoilut jurtissa olivat varsin mielenkiintoisia, kokeiltua tuli muun muassa käyttämällä valmistettua hevosenmaitoa, kamelinmaitojogurttia (ihan parasta ikinä!), jakinmaidosta tehtyä voita, ja sekä hevosen- että jakinmaidosta valmistettua vodkaa.

Hevosenmaitosäiliö

Vodkan valmistus meneillään

Tämän päivän paras kokemus oli ehdottomasti kuuma suihku. Ja taisi olla paras suihku ikinä! Pesin hiuksetkin varmuuden vuoksi kolmeen kertaan. Lähtöpäivän aamuna suihkusta tuli ainoastaan jääkylmää vettä, tiedä sitten oliko sen tarkoitus karaista ennen todellista koetusta vai mitä, mutta hieman olin huolissani tänään suihkuun painellessani. Lämmintä vettä onneksi kuitenkin riitti, ja nyt on olo kuin uudestisyntyneellä. Seuraavaksi nauttimaan koko yön jatkuvasta lämmöstä, huomenna sitten kohti uusia haasteita.