Vietnam!

Tervehdys pitkästä aikaa. Kiina jäi taakse ja Vietnamin valloitus on jo kovassa vauhdissa. Xi'anin jälkeen tie vei Guiliniin, Yangshuohon, Xinpingiin ja Kunmingiin. Viimeisenä pysähdyksenä Kiinassa oli Yuanyang ja pieni Duoyishun kylä. Vierailun syynä oli alueen kuuluisan kauniit riisipellot, jotka valitettavasti jäivät tällä kertaa kuitenkin melko vähälle huomiolle, sillä mukaan tarttui kunnon kiinalainen ruokamyrkytys, ja käytännössä koko Duoyishussa vietetty aika kului sängyn pohjalla viruen (töihin ei ole vielä ikävä tullut, mutta täytyy myöntää että kuumehouruisissa (toive)unissa vilahtelivat iv-nesteytyksen lisäksi Perfalganit, kaarimaljat ja Ondansetronit). Hengissä kuitenkin selvittiin ja matka pääsi lopulta jatkumaan kohti Vietnamia. Rajanylitys tapahtui Kiinan Hekousta Vietamin Lao Caihin ja taisi olla ensimmäinen kerta kun siirryin maasta toiseen kävellen. Oli muutenkin yksi nopeimmista ja mutkattommimmista rajamuodollisuuksista ikinä, vaikka kiinalaisilta olisi jotain aivan muuta saattanut odottaa. 

Kiinalainen sleeper bus

Xinping

Kantapaikan seinällä..mutta täältä selvittiin kuitenkin vielä ilman ruokamyrkytystä.

Vietnamissa ensimmäinen etappi oli Sapa, noin tunnin automatkan päässä rajakaupunki Lao Caista. Sapa oli kuitenkin aivan piukassa turisteja eikä sääkään suosinut matkaajaa, taisimme olla kirjaimellisesti pilvessä suurimman osan ajasta, sillä näkyvyys oli aivan nolla ja kaikki oli enemmän tai vähemmän kosteaa. Ripustin ensimmäisenä iltana pyyhkeen kuivumaan, ja kun sen lähtöaamuna pakkasin oli se märempi kuin kuivumaan ripustaessa. Hostellilla oli onneksi kuitenkin takka, jonka edessä pääsi vaina välillä lämmittelemään ja kuivattamaan vaatteita. Kaksi päivää Sapassa oli siis varsin riittävästi ja olin enemmän kuin iloinen hypätessäni lopulta yöbussiin kohti Hanoita.

Vietnamilainen yöbussi oli varsin positiivinen kokemus, johtui tosin ehkä osittain siitä, että odotukset olivat todella matalalla eikä bussi ollut tällä kertaa täynnä. Toinen, ei niin positiivinen yllätys oli se, että bussi oli kerrankin perillä etuajassa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että aamukuuden sijaan perillä oltiin puoli viideltä. Bussi sylkäisi matkustajansa johonkin satunnaiseen risteykseen ja siinä sitä sitten unenpöpperössä ihmeteltiin, että mitäs seuraavaksi. Samassa bussissa oli onneksi muutama kohtalotoveri, joten lähdimme yhdessä suunnistamaan kohti Old Quarteria, missä suurin osa hostelleista sijaitsee. Hostelli löytyi sen suuremmitta vaikeuksitta, mutta oli luonnollisesti tiukasti säpissä eikä ovikellosta tietoakaan. Suunnistimme siis läheisen järven rantaan odottamaan päivän valkenemista ja kaupungin heräämistä. Melkoisen aamuvirkuksi porukaksi täkäläiset kyllä paljastuivatkin, oli nimittäin rantakadulla melkoinen vilinä ja vilske jo aamuviideltä, kun paikalliset lenkkeilivät, venyttelivät ja suorittivat jos minkä näköisiä kevätjuhlaliikkeitä. Tätä ohjelmanumeroa seuratessa meni muutama tunti varsin rattoisasti, ja jos nauru todella pidentää ikää, taisin ansaita ainakin vuoden lisää.

Hanoissa vierähti kolme päivää kuin siivillä, lähinnä kaupunkia kierrellessä, hyvästä ruoasta nauttien ja rentoutuen. Pakollinen tervehdyskäynti setä Ho Chi Minhin luonakin onnistui, vaikka Lonely Planet kovasti väittikin, että vuosittainen valtiovierailu Venäjälle kestää syyskuusta joulukuun alkuun saakka. Myös hostellin henkilökunta väitti, että mausoleumi on suljettu, mutta päätin kuitenkin käydä varmuuden vuoksi itse tarkastamassa tilanteen. Ja onneksi kävin, sillä siellähän hän köllötteli mausoleumissaan vastaanottoa pitämässä, ja varsin hyväkuntoisen näköisenäkin vielä. Nyt on siis kasassa kaikki kolme suurta ja seuraavaksi täytyykin kai kehittää joku uusi yhtä järkevä fiksaatio toteutettavaksi.

Ho Chi Minhin Mausoleumi

Hanoin vierailuun kuului tietysti myös vierailu kuuluisassa Halong Bayssa. Sää ei varsinaisesti suosinut sielläkään, mutta mekossa kuitenkin tarkeni, joten en valita. Halong Bayn reissuksi valikoitui kolmen päivän Party Cruise, jossa ensimmäinen yö vietettiin laivassa ja toinen bungalowissa. Pitkääkin pidempi odotus palkittiin ja pääsin vihdoin uimaankin. Ensipulahdus tapahtui varsin mielenkiintoisissa olosuhteissa, kun pysähdyimme "kalliokiipeilemään". Halukkaat vietiin veneellä kallion juurelle ja onnistunut kipuaminen huipentui hyppyyn alas huipulta. Täytyy myöntää, että hetken aikaa epäilin mielenterveyteni tilaa kun ensimmäisen kerran vilkaisin huipulta alas, mutta eipä siinä muu auttanut kun hiljentää järjen ääni ja ponkaista menemään. Ja voi pojat mikä fiilis! Oli ihan pakko hypätä vielä uudestaankin :) Juuri nyt en keksi mitään parempaa, kuin lämmin hiekka varpaiden välissä ja suolavesi hiuksissa.. (No glögi olis aika kova sana, mutta ihan kaikkea ei kai voi saada). 

Halong Baysta palattuani hyppäsin samoin tein yöjunaan kohti Huen kaupunkia. Päätin elää rohkeasti (ja säästäväisesti) ja ostin lipun istumapaikalle. Alkumatka menikin ihan mukavadti, mutta sitten vierustoverina istunut vanhempi rouvashenkilö päätti rullata auki bambumattonsa jakäydä nukkumaan jalkatilaan. Omaan käyttööni jäi siis varsin ruhtinaallisesti penkkitilaa, mutta ei mitään kunnon paikkaa jaloille, se siitä nukkumisesta siis taas. Huomattavasti parempi vaihtoehto tämä kuitenkin, kun edellinen yöjunavierustoveri Kiinassa. 

Hueen päästyäni aloin samantien metsästämään bussia Hoi Aniin, ja tänne saavuin juuri hetki sitten. Takana taas reilu vuorokausi junassa ja busseissa ja kolme enemmän tai vähemmän kukuttua yötä, joten veikkaan että uni maistuu jahka tästä pääni tyynyyn kallistan.

Loppukevennyksenä vielä muutama kuva kiinalaisten vessoista. Siellä länsimaiset wc-istuimet ovat todella harvinaisia, joten selkeät käyttöohjeet on tarpeen.

Tästä kappaleesta oli vissiin käyttöohjeet kadonneet

Amerikkalainen seuralaiseni ei ihan allekirjoittanut tätä väittämää