Juna jyskyttää, kiskot taakse jää..

Koska välimatkat täällä ovat todella pitkiä, on myös junakulttuuri hieman erilainen verrattuna kokemuksiin lähinnä VR:n kyydistä. Täällä juna-asemalle on aivan turha yrittää sisälle ilman junalippua. Aseman ulkopuolella kuljetaan tarkastuskoppien ohitse, joissa tädit syynäävät onko lippu asianmukainen ja sen jälkeen lyövät lippuun pienen punaisen leiman (junaliput ostetaan etukäteen ulkona sijaitsevilta luukuilta). Tämän operaation jälkeen vuorossa on turvatarkastus, niitä täällä riittää. Matkatavarat laitetaan hihnalle ja läpivalaistaan, matkustajat kävelevät metallinpaljastimen läpi. Ihan lentokenttätarkkuuteen täällä ei päästä, sillä paljastin piippaa käytännössä jokaisen kohdalla ja sen jälkeen turvatarkastaja heilauttaa käsikäyttöistä metallinpaljastinta suunnillen sinne päin, missä matkustajaja kävelee matkaa saa yleensä jatkaa edes pysähtymättä. Kun asemalle on selvinnyt sisälle, vuorossa on oikean odotusaulan etsiminen. Junat on numeroitu länsimaiseen tyyliin, joten oikean paikan löytäminen onnistuu yleensä suht helposti, vaikkei kirjoitusmerkeistä kolmea enempää tunnistakaan. Odotusaulassa sitten (yllättäen) odotetaan. Matkustajat päästetään laiturille vasta hiukan ennen junan lähtöä ja tässä välissä lippu jälleen kerran tarkastetaan. Kun portit vihdoin aukeaa, on tietysti tärkeintä yrittää ehtiä junaan ensimmäisenä. Sama ilmiö kuin lentokentillä boardingin alkaessa... Ennen junaan sisälle pääsyä vaunuemäntä tai -isäntä tarkastaa jälleen liput. Kun sitten vihdoin on päästy liikkeelle, haluaa vaununhoitaja nähdä liput jälleen ja kerää ne eräänlaiseen kansioon ja antaa vaihturiksi muovisen läpyskän. Tämä on ihan fiksu systeemi, sillä kun oma määränpää lähestyy, tulee vaununhoitaja palauttamaan lipun läpyskää vastaan ja näin varmistaa että ihmiset poistuvat junasta oikealla asemalla. Kun junamatkasta on vihdoin selvitty, ei lippua silloinkaan vielä kannata rytätä lähinpään roska-astiaan, sillä toisinaan lippuntarkistetaan vielä kertaalleen ennenkuin asemalta pääsee ulos.

Kokoelma sekalaisia junalippuja

Venäläisissä junissa ensimmäisenä kaivetaan eväät esille ja sen jälkeen vaihdetaan juna-asu päälle. Naiset varsinkin suosivat tohveleita ja eräänlaista yöpaidan näköistä kolttua, jossa on etuosassa vetoketju leuan alta polviin asti. Tässä asussa sitten hiihdetään ympäri junaa päivästä toiseen, kunnes vähän ennen määränpäätä palataan normaaliin vaatetukseen. Kiinalaiset junailijat taas kaivavat ensimmäiseksi junaan päästyään esiin nuudelikupit ja alkaa armoton trafiikki kuumavesihanalle ja takaisin. Kiinassa vaatteita ei junassa vaihdeta ollenkaan, vaan puvunhousuissa nukutaan, jos ne sattuu jalassa junaan tullessa olemaan. 

Kiinalaisten junien etuna on hieman pidemmät sängyt, joten jalat eivät roiku ihan niin paljoa käytävän puolella. Täällä junat ovat kuitenkin muuten ahtaampia ja esimerkiksi ikkunan alapuolella oleva taso muistuttaa enemmän ikkunalautaa kuin pöytää. Venäläisten makuuvaunujen eduksi täytyy laskea myös henkilökohtaiset lakanat. Kiinalaisissa junissa taas lakanat pysyvät samoina vaikka matkustajat vaihtuvat. Jos nousee junaan ensimmäiseltä asemalta, pääsee puhtaisiin lakanoihin ensimmäisenä ja asiat ovat hyvin, mutta jos hyppää kyytiin siinä vaiheessa kun juna on ollut liikkeellä jo tovin, ja samoissa lakanoissa nukkunut ties minkälaista kulkijaa, on parasta vaan yksinkertaisesti olla ajattelematta koko asiaa. Muuten junat pidetään yllättävän siisteinä (täkäläisillä standardeilla), vaununhoitaja ramppaa jatkuvasti luudan ja rikkalapion kanssa lakaisemassa käytäviä ja aina välillä moppaa ne oikein kunnolla. 

Kaikenkaikkiaan junailussa on sitä jotakin. On erinomaisen rentouttavaa juoda aamukahvia junan kolkuttaessa tasaisesti eteenpäin, katsella ohi vilistävää maisemaa ja tietää että elämä on tässä ja nyt. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin, eikä ole kiire yhtään minnekään.