Koh Rong ja paljon muuta mukavaa

Kambodža pitää edelleen tiukasti otteessaan. Varsin verisen historian huomioon ottaen täällä asustelee hyvinkin leppoisan oloinen kansa. Ehkä koetut kamaluudet ovat vielä tarpeeksi tuoreessa muistissa, jotta vapautta ja rauhaa osataan todella arvostaa. 

Phnom Penh ei ole tokikaan se kaikkein miellyttävin kaupunki, mutta ei niin paha kuitenkaan kuin mitä kanssamatkaajien kertomusten perusteella odotin. Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen asia kaupungissa oli Tuol Sleng, koodinimeltään S-21, entinen koulu, jonka punakhmer valtakaudellaan muunsi vankilalsi ja kuulustelukeskukseksi ja joka koitui arviolta 15 000 kambodžalaisen kohtaloksi. 

S-21

Phnom Penhistä matka jatkui Siem Reapiin, jota ei varmasti kovin moni turisti jätä välistä, jos tähän maahan eksyy. Siem Reap oli kaupunkina kerrassaan mukava ja päädyinkin viettämään siellä tovin suunniteltua kauemmin. Otin muutaman päivän lomaa matkustelusta ja vietin ne hyvällä omatunnolla tekemättä yhtään mitään järkevää. Siem Reapin vetonaulana on yksinoikeudella temppelialue ja Angkor Wat. Muutaman päivän totaalisen laiskottelun ja voimie keräämisen jälkeen herätyskello pirahtikin soimaan puoliviideltä aamulla ja ohjelmassa oli auringonnousun ihailu Angkor Watilla. Ja onhan se ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikka temppeleitä onkin tullut viime kuukausien aikana nähtyä varmasti koko loppuelämän tarpeiksi. Täytyy myöntää, että aika vaikuttavia rakennelmia, en pysty millään ymmärtämään miten ihminen on kyennyt moiset pystyttämään ilman nykytekniikkaa ja vempeleitä. Salaa uskon, että ne Egyptin pyramidit pystyttäneet alienit kävivät vähän jelppimässä Angkor Watinkin kanssa.. 

Auringonnousu Angkor Watilla

Kun temppelit oli katsastettu, matka jatkui läheiseen Battambangin kaupunkiin. Battambang on Kambodžan toiseksi suurin kaupunki, mutta ei juurikaan turistien suosiossa, vaikka lähellä Siem Reapia sijaitseekin. Vaikka Battambangissa ei ole varsinaisesti mitään nähtävää, saimme kuitenkin Seam Reapista mukaan tarttuneen amerikkalaisen matkakumppanin kanssa varsin mukavasti kulumaan muutaman päivän siellä. Ensimmäisenä päivänä hyppäsimme tuktukin kyytiin ja porhalsimme noin kahdeksan kilometriä joen alajuoksulle, missä on kohtuuhintaisia kajakkeja vuokrattavana. Käteen lyötiin kartta ja käsky kävi laskea siltoja, kuudennen jälkeen ollaan takaisin kaupungissa. Joella ei juuri muuta liikennettä ollut, muutamia perinteisillä pienillä puisilla paateilla liikkuvia verkonkokijoita lukuunottamatta olimme yksin. Joen rannassa riitti kuitenkin elämää sitäkin enemmän, ja päätellen ohimelovien valkonaamojen synnyttämästä riemusta paikallisissa lapsissa, kajakkibisneksellä ei taida mennä kovinkaan hyvin. Pysähdyimme joella vilvoittelemaan ja hyppäsimme uimaan täysissä vaatteissa. Joenpenkereelle kasautunut yleisö oli vaikuttava (ja ilmeisesti myös vaikuttunut valkonaamojen tarjoamasta ylimääräisestä ohjelmanumerosta) ja aloimmekin miettiä, että asuukohan joessa joku nälkäinen hirviö, jonka saapumista lounastamaan tässä odotellaan...

Illan sarastaessa lähdimme vielä katsomaan lepakkoluolaa. Kallion raossa sijaitsevasta luolasta lähtee joka ilta täsmälleen samaan aikaan ruoanmetsästysmatkalle yli 12 miljoonaa lepakkoa. Ihan hullultahan se näytti, kauempaa katsottuna aivan kuin musta savuvana olisi kulkenut läpi taivaan. 

Toisen päivän Battambangissa aloitimme bambujunan kyydissä. sodan jälkeen kehitetty kulkuväline koostuu yksinkertaisuudessaa kiskoille nostettavista pyöristä, siihen päälle laitettavasta bambulavasta, ja nykyään myös moottorista. Kun vastaan tulee oikea juna tai toinen bambujuna, kevyemmin lastattu bambujuna yksinkertaisesti puretaan kiskoilta ohituksen ajaksi ja sen jälkeen matka jatkuu. Suunnitelmissa on oikean junaliikenteen kehittäminen ja sen toteutuessa, ilmeisesti lähitulevaisuudessa, jäävät bambujunat historiaan. Kävimme ajelulla vielä kun se on mahdollista. Yllättävän kovaa kapineella pääsi ja melu oli todella kova. Hiljaa mielessäni mietin, että toivottavasti kuljettajamme tietää, milloin oikeita junia reitillä kulkee, sillä siinä melussa junan lähestymistä olisi ollut mahdotonta kuulla.  Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja seuraavaksi lähdimme katsomaan krokotiilifarmia. 

Missään opaskirjassa ei krokotiileistä löytynyt mainintaa, mutta lepakkoluolalla haastattelemamme tuktuk-kuski osasi neuvoa siellä piipahtamaan. Aikuisten krokotiilien asumus oli lähinnä surullinen. Eläimet lojuivat päällekkäin sementtialtaassa, jossa oli pieni lammikko uimista varten. Tulevaisuuskaan ei näillä kavereilla ole kovin valoisa, sillä edessä on ennemmin tai myöhemmin matka Vietnamin ravintoloihin. Vauvakrokot sen sijaan elelivät hieman väljemmin ja olivat juuri niin suloisia, kuin nyt krokot vaan voivat olla! Krokojen jälkeen kävimme vielä katsomassa kalajuuston valmistusta, käsityönä tapahtuvaa riisipaperin tehtailua ja maistelemassa paikallista riisikakkua. Riisikakku valmistetaan kovertamalla pala bambua ontoksi, tunkemalla sisään riisipapumössöä, tukkimalla bambun pää lehtitollolla ja kypsentämällä bambua muutama tunti nuotiolla. Ja hyvää oli!

Viimeisimmät neljä päivää kuluivatkin sitten ihanalla Koh Rongin saarella, backpackereiden paratiisissa. Parasta saarella on, itse saaren lisäksi se, että kukaan ei yritä myydä mitään, ei tarvitse kertoa kahta kertaa minuutissa ettei tarvitse tuktuk-kyytiä kadun toiselle puolelle, hierontaa, rannekoruja tai manikyyriä. Lisäksi saarella ei ole yhtään autoa, skootteria saati tietä! Ihan superia! Släbäreillekään ei löytynyt käyttöä kuin suihkussa ja patikoidessa saaren toiselle puolelle. Päivisin hostelleissa ei ole sähköjä, generaattorit käynnistetään joskus auringonlaskun aikaan. Wi-fi löytyi muutamasta paikasta, mutta toimintavarmuus ei ollut ihan parasta laatua. Toisaalta, niissä maisemissa oli niin paljon muuta ihmeteltävää, kuten sormien läpi valuva valkoistakin valkoisempi hiekka ja lempeässä tuulessa heiluvat palmunlehdet (puhumattakaan niistä rantaleijonista..), että eipä sitä sähköä tai wi-fiä juuri muistanut kaipailla.

Suurin osa turisteista ja hostelleista sijaitsee samalla rannalla, muuten saari on viidakkoa ja lähes autio. Saaren toiselle puolelle on kuitenkin mahdollista patikoida kapeaa polkua pitkin vajaassa tunnissa. Polku on melko hyvin merkitty entisillä sandaaleilla, joten eksymisen vaaraa ei juuri ole. Matkan pystyi taittamaan släbärit jalassa, mutta paikoitellen matka vaati pientä kiipeilyä ja taiteilua. Käärmeistäkin varoiteltiin kyltissä matkan varrella, joten silmät on syytä pitää auki. Selvisimme perille sopivasti ihailemaan auringonlaskua ja kerkesimme nauttia kylmät oluet hikisen reippailun päätteeksi ennen venekyydin lähtöä takaisin lähtöpisteeseen. Venekyyti onkin ainoa vaihtoehto, mikäli mielii yöksi takaisin, sillä ainakaan minä en todellakaan halua lähteä seikkailemaan viidakkoon pimeän tultua. Oli ihan tarpeeksi eksoottista ihan päivänvalossakin. Saaren hiljaisemmallakin puolella on mahdollista yöpyä, sillä siellä sijaitsee suomalaisten perustama Broken Heart Guesthouse ja varsin mukavan näköisiä bungaloweja sieltä pilkistelikin viidakon kätköistä. 

Tienviitta

Toisena päivänä vuorossa oli ensikosketus stand up paddle boardingiin (suomentakoon ken osaa), tyhmän näköistä touhua, mutta niin hauskaa! Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että seistään eräänlaisen surffilautaa muistuttavan kapineen päällä ja melotaan menemään. Innostuimme melomaan lähimmän (yllättävän kaukaisen..) saaren ympäri asti, ja olin kuulkaas todella ylpeä itsestäni kun selvisin koko parituntisesta urakasta kaatumatta kertaakaan! Sen verran hikistä touhua se tosin oli, että välillä melkein toivoin kaatuvani, ihan viilennyksen nimissä. Oli melkoisen upeaa olla kahdestaan  keskellä merta, ei ristinsielua näköpiirissä, eikä edes veneitä häiritsemässä hiljaisuutta. Niitä hetkiä, joiden toivoisi vaan jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan...

Auringonlasku Koh Rongilla. Oikealla näkyy saari, jonka ympäri meloimme.

Lopulta koitti kuitenkin mantereelle paluun aika, pidempäänkin olisin saarella viihtynyt. Tällä hetkellä Sihanoukvilleläisen hostellin baarissa soi täysillä Bomfunk MC's ja Freestyler, väkisinkin vähän hymyilytyttää.

Luksusta elämään. Manikyyri ja pedikyyri yhteishintaan 5$!

Kambodžalaista vessahuumoria :D