Vietnam!

Tervehdys pitkästä aikaa. Kiina jäi taakse ja Vietnamin valloitus on jo kovassa vauhdissa. Xi'anin jälkeen tie vei Guiliniin, Yangshuohon, Xinpingiin ja Kunmingiin. Viimeisenä pysähdyksenä Kiinassa oli Yuanyang ja pieni Duoyishun kylä. Vierailun syynä oli alueen kuuluisan kauniit riisipellot, jotka valitettavasti jäivät tällä kertaa kuitenkin melko vähälle huomiolle, sillä mukaan tarttui kunnon kiinalainen ruokamyrkytys, ja käytännössä koko Duoyishussa vietetty aika kului sängyn pohjalla viruen (töihin ei ole vielä ikävä tullut, mutta täytyy myöntää että kuumehouruisissa (toive)unissa vilahtelivat iv-nesteytyksen lisäksi Perfalganit, kaarimaljat ja Ondansetronit). Hengissä kuitenkin selvittiin ja matka pääsi lopulta jatkumaan kohti Vietnamia. Rajanylitys tapahtui Kiinan Hekousta Vietamin Lao Caihin ja taisi olla ensimmäinen kerta kun siirryin maasta toiseen kävellen. Oli muutenkin yksi nopeimmista ja mutkattommimmista rajamuodollisuuksista ikinä, vaikka kiinalaisilta olisi jotain aivan muuta saattanut odottaa. 

Kiinalainen sleeper bus

Xinping

Kantapaikan seinällä..mutta täältä selvittiin kuitenkin vielä ilman ruokamyrkytystä.

Vietnamissa ensimmäinen etappi oli Sapa, noin tunnin automatkan päässä rajakaupunki Lao Caista. Sapa oli kuitenkin aivan piukassa turisteja eikä sääkään suosinut matkaajaa, taisimme olla kirjaimellisesti pilvessä suurimman osan ajasta, sillä näkyvyys oli aivan nolla ja kaikki oli enemmän tai vähemmän kosteaa. Ripustin ensimmäisenä iltana pyyhkeen kuivumaan, ja kun sen lähtöaamuna pakkasin oli se märempi kuin kuivumaan ripustaessa. Hostellilla oli onneksi kuitenkin takka, jonka edessä pääsi vaina välillä lämmittelemään ja kuivattamaan vaatteita. Kaksi päivää Sapassa oli siis varsin riittävästi ja olin enemmän kuin iloinen hypätessäni lopulta yöbussiin kohti Hanoita.

Vietnamilainen yöbussi oli varsin positiivinen kokemus, johtui tosin ehkä osittain siitä, että odotukset olivat todella matalalla eikä bussi ollut tällä kertaa täynnä. Toinen, ei niin positiivinen yllätys oli se, että bussi oli kerrankin perillä etuajassa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että aamukuuden sijaan perillä oltiin puoli viideltä. Bussi sylkäisi matkustajansa johonkin satunnaiseen risteykseen ja siinä sitä sitten unenpöpperössä ihmeteltiin, että mitäs seuraavaksi. Samassa bussissa oli onneksi muutama kohtalotoveri, joten lähdimme yhdessä suunnistamaan kohti Old Quarteria, missä suurin osa hostelleista sijaitsee. Hostelli löytyi sen suuremmitta vaikeuksitta, mutta oli luonnollisesti tiukasti säpissä eikä ovikellosta tietoakaan. Suunnistimme siis läheisen järven rantaan odottamaan päivän valkenemista ja kaupungin heräämistä. Melkoisen aamuvirkuksi porukaksi täkäläiset kyllä paljastuivatkin, oli nimittäin rantakadulla melkoinen vilinä ja vilske jo aamuviideltä, kun paikalliset lenkkeilivät, venyttelivät ja suorittivat jos minkä näköisiä kevätjuhlaliikkeitä. Tätä ohjelmanumeroa seuratessa meni muutama tunti varsin rattoisasti, ja jos nauru todella pidentää ikää, taisin ansaita ainakin vuoden lisää.

Hanoissa vierähti kolme päivää kuin siivillä, lähinnä kaupunkia kierrellessä, hyvästä ruoasta nauttien ja rentoutuen. Pakollinen tervehdyskäynti setä Ho Chi Minhin luonakin onnistui, vaikka Lonely Planet kovasti väittikin, että vuosittainen valtiovierailu Venäjälle kestää syyskuusta joulukuun alkuun saakka. Myös hostellin henkilökunta väitti, että mausoleumi on suljettu, mutta päätin kuitenkin käydä varmuuden vuoksi itse tarkastamassa tilanteen. Ja onneksi kävin, sillä siellähän hän köllötteli mausoleumissaan vastaanottoa pitämässä, ja varsin hyväkuntoisen näköisenäkin vielä. Nyt on siis kasassa kaikki kolme suurta ja seuraavaksi täytyykin kai kehittää joku uusi yhtä järkevä fiksaatio toteutettavaksi.

Ho Chi Minhin Mausoleumi

Hanoin vierailuun kuului tietysti myös vierailu kuuluisassa Halong Bayssa. Sää ei varsinaisesti suosinut sielläkään, mutta mekossa kuitenkin tarkeni, joten en valita. Halong Bayn reissuksi valikoitui kolmen päivän Party Cruise, jossa ensimmäinen yö vietettiin laivassa ja toinen bungalowissa. Pitkääkin pidempi odotus palkittiin ja pääsin vihdoin uimaankin. Ensipulahdus tapahtui varsin mielenkiintoisissa olosuhteissa, kun pysähdyimme "kalliokiipeilemään". Halukkaat vietiin veneellä kallion juurelle ja onnistunut kipuaminen huipentui hyppyyn alas huipulta. Täytyy myöntää, että hetken aikaa epäilin mielenterveyteni tilaa kun ensimmäisen kerran vilkaisin huipulta alas, mutta eipä siinä muu auttanut kun hiljentää järjen ääni ja ponkaista menemään. Ja voi pojat mikä fiilis! Oli ihan pakko hypätä vielä uudestaankin :) Juuri nyt en keksi mitään parempaa, kuin lämmin hiekka varpaiden välissä ja suolavesi hiuksissa.. (No glögi olis aika kova sana, mutta ihan kaikkea ei kai voi saada). 

Halong Baysta palattuani hyppäsin samoin tein yöjunaan kohti Huen kaupunkia. Päätin elää rohkeasti (ja säästäväisesti) ja ostin lipun istumapaikalle. Alkumatka menikin ihan mukavadti, mutta sitten vierustoverina istunut vanhempi rouvashenkilö päätti rullata auki bambumattonsa jakäydä nukkumaan jalkatilaan. Omaan käyttööni jäi siis varsin ruhtinaallisesti penkkitilaa, mutta ei mitään kunnon paikkaa jaloille, se siitä nukkumisesta siis taas. Huomattavasti parempi vaihtoehto tämä kuitenkin, kun edellinen yöjunavierustoveri Kiinassa. 

Hueen päästyäni aloin samantien metsästämään bussia Hoi Aniin, ja tänne saavuin juuri hetki sitten. Takana taas reilu vuorokausi junassa ja busseissa ja kolme enemmän tai vähemmän kukuttua yötä, joten veikkaan että uni maistuu jahka tästä pääni tyynyyn kallistan.

Loppukevennyksenä vielä muutama kuva kiinalaisten vessoista. Siellä länsimaiset wc-istuimet ovat todella harvinaisia, joten selkeät käyttöohjeet on tarpeen.

Tästä kappaleesta oli vissiin käyttöohjeet kadonneet

Amerikkalainen seuralaiseni ei ihan allekirjoittanut tätä väittämää

Juna jyskyttää, kiskot taakse jää..

Koska välimatkat täällä ovat todella pitkiä, on myös junakulttuuri hieman erilainen verrattuna kokemuksiin lähinnä VR:n kyydistä. Täällä juna-asemalle on aivan turha yrittää sisälle ilman junalippua. Aseman ulkopuolella kuljetaan tarkastuskoppien ohitse, joissa tädit syynäävät onko lippu asianmukainen ja sen jälkeen lyövät lippuun pienen punaisen leiman (junaliput ostetaan etukäteen ulkona sijaitsevilta luukuilta). Tämän operaation jälkeen vuorossa on turvatarkastus, niitä täällä riittää. Matkatavarat laitetaan hihnalle ja läpivalaistaan, matkustajat kävelevät metallinpaljastimen läpi. Ihan lentokenttätarkkuuteen täällä ei päästä, sillä paljastin piippaa käytännössä jokaisen kohdalla ja sen jälkeen turvatarkastaja heilauttaa käsikäyttöistä metallinpaljastinta suunnillen sinne päin, missä matkustajaja kävelee matkaa saa yleensä jatkaa edes pysähtymättä. Kun asemalle on selvinnyt sisälle, vuorossa on oikean odotusaulan etsiminen. Junat on numeroitu länsimaiseen tyyliin, joten oikean paikan löytäminen onnistuu yleensä suht helposti, vaikkei kirjoitusmerkeistä kolmea enempää tunnistakaan. Odotusaulassa sitten (yllättäen) odotetaan. Matkustajat päästetään laiturille vasta hiukan ennen junan lähtöä ja tässä välissä lippu jälleen kerran tarkastetaan. Kun portit vihdoin aukeaa, on tietysti tärkeintä yrittää ehtiä junaan ensimmäisenä. Sama ilmiö kuin lentokentillä boardingin alkaessa... Ennen junaan sisälle pääsyä vaunuemäntä tai -isäntä tarkastaa jälleen liput. Kun sitten vihdoin on päästy liikkeelle, haluaa vaununhoitaja nähdä liput jälleen ja kerää ne eräänlaiseen kansioon ja antaa vaihturiksi muovisen läpyskän. Tämä on ihan fiksu systeemi, sillä kun oma määränpää lähestyy, tulee vaununhoitaja palauttamaan lipun läpyskää vastaan ja näin varmistaa että ihmiset poistuvat junasta oikealla asemalla. Kun junamatkasta on vihdoin selvitty, ei lippua silloinkaan vielä kannata rytätä lähinpään roska-astiaan, sillä toisinaan lippuntarkistetaan vielä kertaalleen ennenkuin asemalta pääsee ulos.

Kokoelma sekalaisia junalippuja

Venäläisissä junissa ensimmäisenä kaivetaan eväät esille ja sen jälkeen vaihdetaan juna-asu päälle. Naiset varsinkin suosivat tohveleita ja eräänlaista yöpaidan näköistä kolttua, jossa on etuosassa vetoketju leuan alta polviin asti. Tässä asussa sitten hiihdetään ympäri junaa päivästä toiseen, kunnes vähän ennen määränpäätä palataan normaaliin vaatetukseen. Kiinalaiset junailijat taas kaivavat ensimmäiseksi junaan päästyään esiin nuudelikupit ja alkaa armoton trafiikki kuumavesihanalle ja takaisin. Kiinassa vaatteita ei junassa vaihdeta ollenkaan, vaan puvunhousuissa nukutaan, jos ne sattuu jalassa junaan tullessa olemaan. 

Kiinalaisten junien etuna on hieman pidemmät sängyt, joten jalat eivät roiku ihan niin paljoa käytävän puolella. Täällä junat ovat kuitenkin muuten ahtaampia ja esimerkiksi ikkunan alapuolella oleva taso muistuttaa enemmän ikkunalautaa kuin pöytää. Venäläisten makuuvaunujen eduksi täytyy laskea myös henkilökohtaiset lakanat. Kiinalaisissa junissa taas lakanat pysyvät samoina vaikka matkustajat vaihtuvat. Jos nousee junaan ensimmäiseltä asemalta, pääsee puhtaisiin lakanoihin ensimmäisenä ja asiat ovat hyvin, mutta jos hyppää kyytiin siinä vaiheessa kun juna on ollut liikkeellä jo tovin, ja samoissa lakanoissa nukkunut ties minkälaista kulkijaa, on parasta vaan yksinkertaisesti olla ajattelematta koko asiaa. Muuten junat pidetään yllättävän siisteinä (täkäläisillä standardeilla), vaununhoitaja ramppaa jatkuvasti luudan ja rikkalapion kanssa lakaisemassa käytäviä ja aina välillä moppaa ne oikein kunnolla. 

Kaikenkaikkiaan junailussa on sitä jotakin. On erinomaisen rentouttavaa juoda aamukahvia junan kolkuttaessa tasaisesti eteenpäin, katsella ohi vilistävää maisemaa ja tietää että elämä on tässä ja nyt. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin, eikä ole kiire yhtään minnekään.

Paketissa Datong, Peking ja Xi'an

Datong

Datong oli siis ensimmäinen etappi Kiinan maalla. Kaupungissa itsessään ei    kovin paljoa nähtävää ollut, mutta vierailu Yungang Grottoesia katsomassa oli vierailun arvoinen. Yungang Grottoes käsittää noin 50 000 kallioon hakattua buddhan kuvaa, joista pienimmät ovat neljän sentin kokoisia ja suurimmat seitsemän metriä korkeita. Datongin vierailun aikana päädyin myös saksalais-kiinalaiselle business-illalliselle ja pöytä oli laitettu koreaksi sitten niin viimesen päälle. Suomalaisen vieraan kunniaksi pöytään kannettiin vielä erikseen Pekingin ankkaa, joten tulipahan sitäkin maistettua. Ja olihan se hyvää! 

Peking

Junamatka Pekingiin sujui kivuitta ja varsin länsimaiseen tyyliin. Pekingiin pääsyä varjosti kuitenkin se väistämätön tosiasia, että oli vihdoin aika sanoa hyvästit melkein kuukauden mukana kulkeneelle saksalaiselle. Ensimmäinen ilta meni melko haikeissa tunnelmissa, mutta seuraavana päivänä Tiananmen Squarella Maon luona vieraillessa mieleen palautui vierailu Punaisella torilla ja voittajafiilis löytyi uudelleen. Tiananmen Square taitaa olla maailman suurin julkinen aukio, mutta kyllä Punainen tori vaan vaikuttavampi on.

Kielletyssä kaupungissa olo oli kuin suurellakin julkkiksella, en tiedä monenkohan kiinalaisturistin lomakuvakansiossa mahdan pönöttää. Rohkeimmat tulivat kysymään lupaa ja halusivat yhteiskuvaan länkkärin kanssa. Muun muassa kaksi korealaispoikaa olivat aivan onnensa kukkuloilla, kun saivat vuorotellen istua viereeni ja ottaa valokuvan. Todennäköisesti kotona esitellään ylpeänä kuva amerikkalaisesta tyttöystävästä tai jotain vastaavaa, mutta väliäkös tuolla. :D Suurin osa kuitenkin yritti olla ovelia ja muina miehinä hivuttautuivat lähelle seisomaan samalla kun toinen räpsäisi kuvan. Samoin melkein aina kun päänsä käänsi, oli joku juuri ottamassa kuvaa ja yritti esittää viatonta. Kunnon paparazzeja nämä kiinalaiset. Suurin osa oli todennäköisesti kotoisin jostain maaseudulta ja itsekin turisteina Pekingissä, eivätkä näin ollen ole tottuneet länsimaisiin, joten suotakoon se heille. 

Pekingin vierailuun kuului lisäksi tietenkin se pakollinen vierailu Kiinan muurilla. Seurakseni löysin sattumalta Etelä-Korealaisen tytön. Näin jälkeenpäin olenkin erittäin tyytyväinen ettei tarvinnut lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan yksin seikkailemaan, sillä pääsy halutulle pätkälle muuria vaati paikallisliikennettä käyttäen metroa, bussia, minibussia, lukuisten huijareiden tunnistamista sekä kovaa vääntöä hinnasta. Perille kuitenkin päästiin ja ylös muurille kiivettiin.  Muutaman tunnin muurilla patikoinnin ja eväiden syönnin jälkeen koitti koko urakan hauskin osuus, nimittäin kelkkarata alas muurilta! Se oli oikeasti niin hauskaa ja vauhtiakin sai melkoisesti, olin innoissani kuin viisivuotias Muumimaailmassa. Ainoana miinuksena todettakoon huono ilmanlaatu, sillä se pilasi osittain aivan upeat maisemat. Sama ongelma koskee tosin koko kaupunkia, ja muitakin Kiinan suuria kaupunkeja. Ehdottomasti parasta Pekingissä oli päämäärätön haahuilu hutongeissa ja superhyvä ruoka. Helposta ja turistiystävällisestä metrosta täytyy myös antaa kiitosta. Jopa minä, jolle Helsingin yksi linjakin on ollut riittävän haastava, käytin Pekingin metroa täysin sujuvasti.

Pientä hiukopalaa kiinalaiseen tyyliin

Ensimmäinen yritys jatkaa matkaa Pekingistä Xi'aniin koki vähän nolon lopun kun myöhästin täpärästi junasta ja sain palata takaisin hostellille vielä yhdeksi yöksi. Yleensä olen asemalla vähän turhankin aikaisin, mutta tällä kertaa seura oli niin hyvää että lähtö venyi hiukan liian pitkälle ja puuttuva vaihtolinja metrossa viimeisteli tapauksen. Tulipahan juostua kolmisen tuntia ympäri Pekingiä koko omaisuus selässä ennen kuin lippu oli lopulta onnistuneesti vaihdettu uuteen ja matka takaisin hostellille taitettu. Voin kertoa että ruuhka-aika Pekingin metrossa ei ole se mukavin hetki ulkoiluttaa omaisuuttaan. Olo oli kuin kunnon urheilusuorituksen jälkeen konsanaan, ja sai taas kerran olla kiitollinen niille tuhansille kilometreille mitkä on lenkkipolulla tullut vietettyä. 

Yksi ylimääräinen päivä Pekingissä ei tosin haitannut ollenkaan, kävin nimittäin vierailulla Kesäpalatsissa ja se olikin todella viehättävä paikka. Loppujen lopuksi oli oikeastaan onni että en junaan kerennyt, sillä muuten olisi jäänyt Kesäpalatsi näkemättä. Seuraavana päivänä olinkin sitten asemalla ajoissa ja matka kohti Xi'ania pääsi alkamaan.

Xi'an

Junamatka Pekingistä Xi'aniin kestää yöjunalla noin 13 tuntia, ja kun budjettimatkalla ollaan niin tietenkin sissinä halvimmassa luokassa eli istumapaikalla (hard seat). Muuten matka olisi taittunut ihan siedettävästi, mutta viereiselle paikalle pyllähti ehkä koko Kiinan ainoa todella ylipainoinen ihminen. Penkit junassa on mitoitettu kiinalaisten mukaan, ja olisin kyllä tarvinnut ihan koko penkin tälle omalle ruholleni. Ihan aina ei kuitenkaan voi voittaa. Ensin tämä herra ripusti todella paksun toppatakkinsa minun ja ikkunan väliin ja istuutui sen jälkeen viereeni. Alkoi olla aika ahdasta, mutta sitten vasta riemu repesi kun herra otti ja nukahti. Kuorsauksen olisin vielä kestänyt, mutta se että ukko röhnötti puoliksi päälläni, pää olkapäälläni ja liiskasi minut ikkunaa vasten samalla kun toppatakki tunki toiselta puolelta melkein suuhun oli jo liikaa jopa näillä unenlahjoilla. Kovin paljoa ei siis nukuttu ja aikas väsynyt matkaaja saapui aamulla perille Xi'aniin. (Ja sanottakoon nyt vielä, että kenenkään ei kuulu vetää sitä hernettä kovin syvälle sinne nenuun. Jokainen saa olla sen kokoinen kun haluaa, mutta siinä vaiheessa kun ne kilot on minun sylissäni, tulee siitä minun ongelmani.)

Xi'anin suurena vetonaulana on kuuluisa Terracotta Army ja pakkohan se oli käydä katsastamassa. Sisäänpääsymaksu oli aika suolainen, mutta julkinen liikenne onneksi pelaa joten omitoimimatkailu onnistuu, eikä hostelli pääse vetämään osaansa välistä. Muutenkin koitan viimeiseen asti välttää järjestettyjä retkiä, sillä rahan säästämisen lisäksi paikallisten sekaan soluttautuessa (täällä ei ihan niin helppoa sulautua :D) pääsee näkemään ja kokemaan paljon sellaista mistä ei muuten olisi aavistustakaan. Niin hyvässä kuin pahassa. 

Tätä kirjoittaessa istun jälleen junassa, suuntana Guilin. Matka-aika on 28 tuntia, joten tällä kertaa sijoitin suosiolla pennoseni makuupaikkaan eli hard sleeperiin. Tämä vastaa vähän Venäjän plastkartnya, sänkyjä on vaan kahden sijaan kolme päällekäin. Ainoana länsimaisena taas ollaan ja muutama tunti varsin mielenkiintoisia sanakirjakeskusteluja on jo takana (muun muassa Applen käyttöjärjestelmästä). Täälläkin esiintyy näköjään ilmiö nimeltä laulava konnari, hassun hauskoja nämä kiinalaiset :)

Nyt on vihdoin internet-sensuurikin selätetty, joten Facebook ja Blogger käytössä taas. Voi kuulkaas tätä ilon päivää!