Viidakon rinsessana

Terveiset Cuzcosta! Arequipan viikon pituinen "korkeanpaikanleiri" oli ilmeiseti ihan paikallaan, sillä suoraan Limasta saapuneet huonetoverini viettivät ensimmäiset päivänsä sängyn pohjalla viruen ja posliinijumalaa kumartaen. Cuzco sijaitsee 3400 metrissä, eli reippaasti kilometrin Arequipaa korkeammalla.

Cuzcosta matka vei muutaman päivän ihmettelyn jälkeen kohti Puerto Maldonadoa ja viidakkoa. Edessä siis neljän päivän retki tarantellojen ja machetejen maailmaan, ja minä tietysti ihan intopiukkana! Repuun välttämättömimmät ja vamos sanoi mummo viidakossa!

Ensin oli vuorossa yöbussi Cuzcosta Puerto Maldonadoon, joka toimii Tambopatan retkien lähtöpisteenä. Jo aamun valjetessa Puerto Maldonadossa alkoi vallitsevan ilmaston totuus puskemaan hikikarpaloina otsalta. Puerto Maldonadosta jatkoimme veneellä kohti viidakon syövereitä. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli kävelyretki viidakkoon ja jos minkänäköisten kasvien ja hyönteisten ihmettelyä. Siinä oli kuulkaas kaupunkilaistyttö ihmeissään.

Rio Madre de Dios

Ensimmäisenä iltana lähdimme pimeän saavuttua kaimaanijahtiin joelle. Päiväsaikaan näitä alligaattorin sukulaisia ei juuri näe, mutta pimeällä niitä voi bongata lampun avulla. Kun lampulla osoittaa joen rantoja, punaisena kiiluvat silmät paljastavat kaimaanien sijainnin. Joskus ne myös nousevat rantatörmälle lämmittelemään. Onnistuimme bongaamaan vedestä muutamia isoja yksilöitä, ja rantatörmältä lukuisia vauvaversioita. Kovin ujoja kavereita nämä ovat kuitenkin, ja melko nopeasti pulahtavat uppeluksiin tunkeilijoiden lähestyessä.

Toisena iltana keräsimme rohkeutemme ja taskulamppumme ja lähdimme tarpomaan pitkin pilkkopimeäitä viidakkopolkuja. Voin kertoa, että viidakko ei ole se paikka, jossa haluatte suunnittelematta pimeän tullen seikkailla. Ehdottomasti vaikuttavimmiksi viidakon yöeläjiksi paljastuivat kunnioitustaherättävän kokoiset tarantellat. Ja niitä oli paljon!! Jo aikaisemmin päivällä olimme bonganneet maasta lukuisia reikiä, mutta nyt pimeän tullen, joka reiän suulla väijyi toinen toistaan suurempia ja karvaisempia tarantelloja. Kokoluokka oli suunnilleen samaa oman käteni kanssa, sormet ja jalat mukaanluettuna. Ne teistä, joilla on minkäännäköistä käsitystä suhteestani hämähäkkeihin, osaavat varmaan aavistaa kuinka pystyssä niskavillani olivat... Jostain syystä nuo maailman inhottavimmat olennot olivat samalla kuitenkin äärimmäisen kiehtovia! Niin kauan kun pysyvät poissa sisätiloista, saavat siunakseni juoksennella pitkin viidakoita.

Pink Toe

1

Siedätyshoitoa araknofoobikolle. Tämä pikkukaveri oli onneksi kuitenkin jo vainaa!

Yksi viidakon hienoimmista kokemuksista oli ehdottomasti melontaretki Madre de Dios -joella. Lähdimme veneellä kanootit perässä kohti joen yläjuoksua. Keskipäivän aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja jos en vielä maininnut, niin viidakkossa on kuuma. Aurinkorasvaa tuli levitettyä oikein huolella ja hiki virtasi. Kun vihdoin saavuimme suunnitellulle lähtöpistelle, alkoi kuulua outoa kohinaa ja suhinaa. Vilkaisu taivaanrantaan sai hymyn hetkeksi hyytymään. Koko taivaanranta oli tummanpuhuvien pilvien peitossa ja saman tien alkoi tuntua voimistuvan tuulen puhallus. Siinä vaiheessa kun pääsimme matkaan oli tuuli jo melkoinen ja suunniteltu leppoisa melontaretki alavirtaan vaihtui täydeksi työksi. Tuuli oli lopulta niin navakka, että jos hetkekikin lakkasi melomasta ja yritti ihastella lähestyvän rajuilman kauneutta , sai huomata kulkevansa jokea ylävirtaan. Ukkonen jyrisi taivaanrannassa, aallot pärskyttivät vettä silmiin niin, että näkyvyys oli välillä lähes nolla ja me taistelimme tietämme alavirtaan. Viimein saapui sade ja vettä tuli niskaan niinkuin vain sademetsässä voi tulla. Olisi ollut kuuluisa esterikin ihmeissään. Jos joku olisi ollut siellä sateen keskellä kameran kanssa ikuistamassa ilmeitä niin olisi kyllä varmaan koko Etelä-Amerikan levein hymy tallentunut filmille. Kun vihdoin saavuimme perille ja saimme kajakin hinattua rannalle oli aika pulahtaa jokeen. Ilma oli kovasta tuulesta ja kaatosateesta johtuen yllättäen todella kylmä, mutta auringon lämmittämä jokivesi tuntui lähes kuumalta! Yritin kovasti olla ajattelematta anakondia, aikaisemmin bongaamiamme kaimaaneita saati muita mukavia...

Lähtökuopissa

Onneksi tuli se aurinkorasva matkaan kuitenkin..

Jos joku ei ole sattunut kuulemaan kenkien koputtelun tärkeydestä lämpimimmillä seuduilla, niin tässäpä varoittava esimerkki. Eräänä kauniina aamuna eräs viidakkotoverini aamupalalle lähtiessään kiskoi unenpöpperössä kenkiään jalkaansa. Ensimmäinen kenkä sujahti jalkaan ongelmitta, mutta toista jalkaa kenkään tunkiessaan tunsi tämä sankari kengässä ikäänkuin jotain ylimääräistä. Sen verran oli kaveri onneksi hereillä, ettei kädellä alkanut kenkää kaivelemaan, vaan otti ja kopautti sitä lattiaa vasten. Ensimmäinen kopautus oli tulokseton, mutta seuraavan astetta voimakkaamman kopauksen seurauksena kömpi kengästä karvainen kahdeksanjalkainen ja lähti närkästyneenä vipeltämään kohti rauhallisempaa piilopaikkaa. Onni onnettomuudessa tarantella ei puraissut tunkeilevia varpaitaa. Varpaiden omistajan teorian mukaan jalan haju toimi todennäköisesti tehokkaana sedatiivina ja hämähäkki ei ihan ollut kartalla maailman menosta...

Puunhalaajan unelma

Vähän erilaiset "madot" viidakon kalaretkellä

Uusia ystäviä

Otinkohan mä vähän liian kovat vauhdit..?

Hengissä selvittiin takaisin Cuzcoon kuitenkin ja sen verran kovan vaikutuksen teki viidakon ihmeet, että pakko sinne on varmaan päästä vielä uudemman kerran jossain vaiheessa!