All You Need is Ecuador!

Ecuador on ihana. Ihana! Reilu kuusi viikkoa on vierähtänyt niin että hupsista vaan ja nyt on aika jättää jäähyväiset tälle upealle maalle ja suunnata kohti Kolumbiaa. Muuten harmittaisi, mutta väittävät että Kolumbia on vieläkin upeampi..

Ecuadorin valloitus alkoi lupaavissa merkeissä, kun Perun ja Ecuadorin rajalla tapasin hullun hauskan hollantilaisen, jonka kanssa päädyinkin jatkamaan matkaa hetken aikaa. Ensimmäisenä kohteena oli Cuenca, viehättävä kaupunki kauniine vanhoine rakennuksineen. Matka jatkui kuitenkin nopeasti kohti piskuista Bañosia, jossa ei ihan heti tekeminen lopu kesken. Kylä tuo lähinnä mieleen aikuisten huvipuiston, ja voi pojat että tuli naurulihaksille treeniä niiden päivien aikana.

Vuokrasimme muun muassa maastopyörät ja lähdimme aamutuimaan alamäkipyöräilemään kohti noin 40 kilometrin päässä sijaitsevaa Puyon kylää. Kiemuraisen tien varrelle mahtuu useita vesiputouksia ja upeita maisemia, minkä takia reitti onkin turistien suosiossa. Matka ensimmäiselle vesiputoukselle sujui varsin mukavasti ja putouksen vieressä asusteleva ehkä maailman söpöin koiranpentu sulostutti seuraamme entisestään. Koska koira oli riemua täynnä ja näytti valehtelematta hymyilevän, ristimme sen Happyksi. Jatkaessamme matkaa kohti seuraavaa putousta päätti koira kuitenkin lähteä mukaamme. Olimme hieman huolissamme koiraparan retkestä, mutta seuraavalla putouksella paikalliset sanoivat, että se vierailee siellä toisinaan, joten ei syytä huoleen.

Jatkoimme siis matkaa luullen, että Happy jäi jälkeen, kunnes myöhemmin huomasimme luullemme varsin väärin. Pysähtyessämme seuraavan kerran, saimme huomata hetken päästä, että sieltä se koira mutkan takaa tulee täyttä laukkaa kieli pitkällä, iloissaan meidät taas nähdessään. Me tosin emme olleet jälleennäkemisestä ollenkaan yhtä riemuissamme.  Koiraparka oli siinä vaiheessa juossut pitkästi toistakymmentä kilometriä kotoaan ja niin väsynyt, että kävely meni enempi hoipertelun puolelle.

Löimme siinä sitten viisaat päämme yhteen ja tulimme siihen tulokseen, että takaisin paluu ja koiran palautus ei ole vaihtoehto (n. 15km. pelkkää ylämäkeä), mutta koira ei paljoa enempää jaksa juosta. Päädyimme lopulta nappaamaan piskin kainaloon ja vuorotellen suhaamaan alamäkeen yhden käden taktiikalla. Ei ehkä se turvallisin ratkaisu, mutta ei raasua juoksemaankaan enää voinut jättää. Saavuttuamme seuraavaan kylään pidimme evästauon joen varrella hylätyllä tontilla ja jaoimme eväsleipämme ja vetemme kristillisesti kaikkien kolmen kesken. Sitten oli aika päättää, miten raktaista pulma nimeltä Happy. Emme millään halunneet  vielä  luovuttaa ja palata takaisin lähtöpisteeseen, mutta emme toisaalta voineet jättää koiraparkaa yksin vieraaseen kaupunkiinkaan. Fiksuina tyttöinä saimme sitten loistoidean. Kuvat kertonevat tarpeeksi..

Jonkun matkaa sujuikin oikeen mukavasti, tulipahan ainakin viihdytettyä paikallisväestöä! Sitten kuitenkin, jälleen kerran, yllätti esteri ja löi taivaan täydeltä vettä niskaan. Siinä vaiheessa loppui huumori jo koiraltakin ja päätimme luovuttaa ja napata seuraavan bussin takaisin kohti Bañosia. Bussit ovat tottuneet turisteihin pyörineen ja pyörät heilahtivat tavarasäilöön sen kummempia ihmettelemättä. Pyysimme bussikuskia pysähtymään sen kylän kohdalla, missä koira aamulla liittyi seuraamme (aiheutti enemmän ihmettelyä), ja jätimme sen pois kyydistä tutuille kulmille. Taisi olla melkoinen seikkailu myös koiraparalle, toivottavasti miettii seuraavan kerran kahdesti ennen kuin tuppautuu vieraiden naisten matkaan..

Suunnitelmissa oli suorittaa myös paikallinen benjihyppy kylän ohi virtaavan joen sillalta pyöräretkemme varrella, mutta olimme ilmeisesti liian aikaisin liikkeellä, sillä paikalla ei ollut ketään ja tämä huvi jäi siis toiseen kertaan ja paikkaan. Kylästä löytyy myös kuumat lähteet, josta paikka on saanut mielenkiintoisen nimensäkin (baños tarkoittaa yleisemmin vessoja ja kylpyhuoneita). Kuumissa lähteissä on tullut plutattua jo useamman kerran tällä reissulla, joten tällä kerralla nekin jäivät väliin.

Paikallisen torin tuorepuristettuja mehuja tuli kokeiltua senkin edestä!

Supermäään! ..eiku..

..ei taas menny ihan niinku römssöössä

Lentävän hollantilaisen tyylinäyte

Kokeiltua tuli kuitenkin canyoningia, mikä tarkoittaa käytännössä kiipeilyä, mutta alaspäin ja pitkin vesiputouksia. Varustukseen kuului normaaleiden kiipeilyvaljaiden lisäksi märkäpuku ja kypärä. Kylmä vesi ei varsinaisesti kuulu suosikkeihin (sitä extremeä saa ihan tarpeeksi täkäläisissä erittäin vaihtelevan laatuisissa suihkuissa), mutta rohkaisin kuitenkin mieleni ja lähdin mukaan. Touhu oli hauskaa kyllä ja ehdottomasati kokeilemisen arvoista, mutta ei yltänyt ihan siihen sarjaan, mitä on ehdottomasati päästävä kokeilemaan heti uudestaan. Retken hintaan sisältyi myös valokuvia suorituksesta, mutta opettajamme oli onneksi hieman taitavampi kiipeilijä kuin valokuvaaja...

Bañosin jälkeen vuorossa oli upeat kaksi viikkoa Galapagoksella, joista jo aiemmin vouhkasinkin. Uudeksi vuodeksi suuntasin sitten Montañitan surffikylään. Sinne oli lisäkseni päättänyt tulla myös muutama muukin. Montañita oli aivan piukassa ja täällä selvästi uutena vuotena  the place to be.. Pikkuinen kylä täyttyi jouluksi ja etenkin uudeksi vuodeksi lähinnä ecuadorilaisista ja muista etelä-amerikkalaisista lomailijoista. Koko paikka oli aivan täyteen ammuttu ja kadut sekä pitkä ranta aamusta iltaan täynnä iloista juhlakansaa, cocktail-kojuja ja reggaetonia. Kovin montaa kertaa en kuullut englantia puhuttavan, ja silloinkin kyseessä olivat lähes poikkeuksetta brasilialaiset. Elin vaarallisesti, enkä ollut varannut majapaikkaa etukäteen, vaan päätin kokeilla onneani. Ja onnea olikin matkassa, sillä törmäsin heti saavuttuani mukavaan paikalliseen jantteriin, joka toista tuntia käveli kanssani metsästämässä vapaata huonetta ja neuvottelemassa hintoja. Tämä on jälleen yksi niistä maista, jossa tuntemattomien pyyteetön avuliaisuus ja ystävällisyys jaksaa yllättää kerrasta toiseen. Suomessa juuri näin jonkun päässeen oikein uutisotsikoihin järjestettyään eksyneelle ja kylmissään olleelle aasialaistytölle katon pään päälle (hienoa että suomestakin näitä ihmisä löytyy!). Suuressa osassa maailmaa muiden auttaminen on kuitenkin ihan arkipäivää, ei sankaritekoja.

Ihan kaikkiin vessoihin ei välttämättä ovia riitä, mutta hädässä(! uudet) ystävät tunnetaan..

Edellinen viikko kului pääkaupunki Quitossa pääasiassa espanjaa opiskellen. Selviytyminen hoituu jo melko sujuvasti, mutta ei tässä ihan vielä kovin syvällisiä keskuteluja käydä. Pieni intensiivijakso teki siis kutaa. Quito on pääkaupungiksi varin miellyttävä, varsinkin vanha kaupunki on kaunis ja idyllinen. Vierailtua tuli myös noin puolentoista tunnin paikallisbussimatkan päässä sijaitsevassa Mitad del Mundo -museossa, joka sijaitsee aivan päiväntasaajalla.

Tuliko varmasti lukkoon..?

Mitad del Mundo - Oikea jalka eteläisellä ja vasen pohjoisella pallonpuoliskolla

Viimeisimpänä vierailukohteena oli piskuinen Mindo, noin kahden tunnin bussimatkan päässä Quitosta. Mindo on kuuluisa upeasta luonnostaan ja perhosistaan, eikä suotta. Vietin aivan mahtavan päivän kävellen ensin seitsemän kilometriä ylös köysiradalle, sitten häkkivaunussa laakson yli toiselle puolelle ja nelisen tuntia patikoiden pieniä polkuja trooppisen metsän siimeksessä vesiputoukselta toiselle. Parhaimmillaan kävelin melkein tunnin törmäämättä yhteenkään ihmiseen. Siinä kuulkaa mieli lepäsi ja ajatukset saivat kaikessa rauhassa liidellä pilvissä kaiken Quiton hulinan jälkeen.

Tätä kirjoittelen Otavalossa, tämä on viimeinen pysähdys Ecuadorissa tällä erää. Kaupunki on kuuluisa valtavista lauantaimarkkinoistaan ja paikallisista käsitöistään. Lauantaihin asti en täällä kuitenkaan malta odotella sillä huomenna kutsuu Kolumbia!