Back in the Business!

Niin siinä vaan sitten kävi, että rinkka on taas selässä ja maailma odottamassa. 7,5kk ja 11 maata pelkästään pahensivat kaukokaipuuta, eivät suinkaan parantaneet sitä. Nälkä kasvaa syödessä ja  mitä enemmän näkee ja kokee, sen paremmin tajuaa kuinka paljon on vielä näkemättä (ja kuinka suppea se oma pieni maailma onkaan..). Kesä Suomessa oli varsin mukava, oli ihanaa nähdä perhe ja ystävät, käydä realiteettiterapiassa muistelemassa miten tahmaisia ne aamuherätykset ovatkaan (ja toki myös, mitä se palkkapäivä tarkoittikaan), mutta mitä pidempään kotimaan kamaralla vietin, sitä kovemmin alkoi maa polttelemaan jalkojen alla. Siinä vaiheessa, kun aamulla työmatkalla törmäsin syksyn ensimmäiseen lehtipuhaltimeen  ja tajusin oman ärtymykseni määrän, oli eerinomaisen hyvä aika pakata taas elämä rinkkaan ja lähteä sinne, missä ongelmat ovat vähän eri tasolla. 

Matka alkoi kaikkea muuta kuin loistokkaasti, kun melkein missasin bussini Helsinki-Vantaalle. Olin kyllä pysäkillä hyvissä ajoin ja (ehkä liiankin) helpottunein fiiliksin, vihdoin lähtöä edeltävä stressi ja asioiden kuntoon saattaminen oli ohi ja oli aika rentoutua. Kaikki tehtävissä oleva oli tehty ja aika vaihtaa takaisin reissumoodiin ja vapaalle. Rentouduin vissiin vähän liikaakin, sillä en todellakaan nähnyt bussin saapuvan. Onneksi eräs rouvashenkilö oli myös matkalla kohti Helsinkiä ja oli pysäyttänyt bussin, minä kun huomasin sen nenäni edessä vasta siinä vaiheessa kun se oli jo teki lähtöä. No, kerkesin onnekseni loikata kyytiin kuitenkin. Nyt ei sitten enää niin olekaan väliä, vaikka bussista myöhästyisi. Voi ihan yhtä hyvin mennä seuraavalla. Tai sitä seuraavalla. Tämä vapauden tunne, minkä vain reissussa kokee, on jotain sellaista mitä ei yksinkertaisesti pysty selittämään. Tiedän olevani varsin etuoikeutettu ja onnekas. Mutta toisaalta, mitään ei saa ilmaiseksi.  Jesse Owenia lainatakseni: "We all have dreams. But in order to make dream come into reality, it takes an awful lot of determination, dedication, self-dicipline, and effort".

Ensimmäisenä kohteena oli Lima ja pehmeä lasku ystävän hellään huomaan. Limassa sai hyvin reviiritietoinen suomalainen muun muassa totutella tervehtimään täysin tuntemattomia jokseenkin yllättävin poskisuudelmin. Ensimmäisillä kerroilla meinasi automaattinen puolustautumisrefleksi viedä voiton ja hyvä etten tintannut ensimmäistä yrittäjää päin näköä, kun tämä ilman mitään itsesuojeluvaistoa täysin yllättäen ja pyytämättä hyökkäsi iholle.

Liman jälkeen olikin aika jäädä taas omilleen ja edessä rapsakka 17 tunnin bussimatka kohti etelää ja aurinkoista Arequipaa. Siellä alkoikin sitten totuttelu korkeaan ilman alaan, kaupunki kun sijaitsee 2335 metrin korkeudessa merenpinnasta. Arequipan visiitin kohokohdaksi muodostui kolmen päivän vaellus Colca-kanjoniin.Ylämäkeä, alamäkeä, sekä vapaa-aikaa oli juuri sopivasti ja olin enemmän kuin tyytäväinen olooni Arequipaan palattuani. Hintaa kolmen päivän reissulle kuljetuksineen, oppaineen, yöpymisineen ja ruokineen tuli komiat 38€!

 Alhaalla pilkottaa kohde, eli kanjonin pohja. Ensimmäisenä päivänä alas, seuraavana ylös-alas-ylös-alas pitkin kanjonia ja kolmantena päivänä jälleen ylös. Korkreuseroa lähtöpisteestä pohjalle oli n. 1,2km.

Arequipassa tuli myös testattua paikallista versiota proteiinipirtelöstä, nimittäin sammakko-maca-smoothieta. Kuvat kertonevat riittävästi tästä herkusta :D

Slurps!