Thaimaan jälkeen matka jatkui Malesiaan ja kiehuvan kuumaan Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurin vierailuni ajoittui samalle hetkelle, kun Pekingiin matkalla ollut MH370 katosi taivaan tuuliin. Kaikkialla televisiot pauhasivat uutisia tapahtuneesta ja ykköspuheenaiheesta ei ollut epäilystäkään. Kun aikaa kului enemmän eikä koneesta löytynyt merkkiäkään, pystytettiin muun muassa ostoskeskuksiin valtavia liitutauluja, johon ihmiset saivat kirjoittaa viestejä ja purkaa mieltään tapahtuneeseen liittyen. Malesiassa vastaan tosin tuli myös esimerkiksi bussi, jonka kyljessä luki "Allah Salamatkat" (en uskaltanut hypätä kyytiin, vaikka aika rohkea olenkin..), joten tiedä sitten millä salamatkalla lienee tuokin kone ollut.
Malesiasta matka jatkui kohti Indonesiaa ja ensimmäisenä etappina oli saari nimeltä Batam. Batamille päädyin vain ja ainoastaan siksi, että kaikki lautat Malesian Johor Bahrusta Indonesiaan vievät tämän saaren kautta. Suunnitelmana oli jatkaa sieltä lautalla kohti Javaa ja Jakartaa, mutta suunnitelman tasolle se sitten jäikin. Pian nimittäin selvisi, että lautta Jakartaan kulkee ainoastaan keskiviikkoisin, ja nyt elettiin lauantaita. Joskus ehkä kannattaisi uhrata hieman aikaa etukäteissuunnittelulle ja -selvittelyille, mutta laiskaksi tässä on tullut. Sunnuntaiaamuna herätessäni päätin, että nyt saa riittää tämä maitse matkaaminen ja lampsin matkatoimiston ovesta sisään. Eipä ole ennen tullut lentolippua ostettua kuin bussilippua ikään, "Yksi lippu seuraavaan koneeseen Balille, kiitos!". Sitten vaan vauhdilla pakkaamaan kamat kasaan ja kohti lentokenttää. Kahden tunnin päästä lipun ostosta istuinkin sitten jo koneessa. Täältä tullaan Bali!
Balin suhteen olin etukäteen aika varautunut, mutta sain yllättyä todella positiivisesti. Huolimatta valtavista turistimääristä (joista ihan kaikki eivät aina muista käyttäytyä), suurin osa paikallisista on edelleen todella sydämellistä porukkaa ja jaksavat hymyillen tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. Balin ja naapurisaarten viehätys perustunee ainakin omalta osaltani täkäläisen elämänmenon leppoisuuteen ja rentoon asenteeseen. Tänne voisi melkein vaikka unohtua vuodeksi tai pariksi.
Sadetta pitämässä
Balilla päätin myös vihdoin tutustua paremmin vedenalaiseen maailmaan ja suoritin Open Water Diver -kurssini pienessä Tulambenin kylässä Länsi-Balilla. Päädyin suositusten perusteella Dive Concepts -nimiseen paikkaan, eikä tarvinnut katua. En ole ikinä varsinaisesti tuntenut suurta vetoa sukeltamista kohtaan, mutta koska periaatteisiini kuuluu, että (melkein) kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, päätin antaa sukeltamisellekin mahdollisuuden. Todella monet tuntuvat haksahtavan lajiin aivan totaalisesti ja eihän tuhat kärpästä voi olla väärässä ja niin pois päin. Ja niinhän siinä kävi, että aika myyty olen. Eilen olin sukeltamassa Floresin saaren lähellä sijaitsevassa Komodo National Parkissa ja se tunne, kun nelimetrinen manta ray ui melkein kosketusetäisyydellä, on todellakin vertaansa vailla. Muutenkin maisema kirkkaine väreineen ja hassuine kaloineen on kuin suoraan Disneyn elokuvista. Voi tosin olla, että näiden Indonesian sukelluskokemusten jälkeen seuraava kerta saattaa olla hienoinen pettymys, jollei tarkkaan valitse kohdetta. Paremmin asioista ymmärtävät kun väittävät, että tämä on yksi upeimmista sukelluspaikoista koko maailmassa.
Toinen aivan ehdoton huippukokemus viime viikoilta on ollut surffaus! Huomioiden ei niin kovin kunniakkaan urani lumilautailun parissa, olin henkisesti varautunut siihen, että melkoiseksi räpiköimiseksi jäänee koko homma. Mutta katin kontit, toisella yrityksellä sain aallon kiinni ja olin pystyssä! Kiitos tästä kuuluu tosin erinomaiselle opettajalleni, lumilautailukokemuksista viisastuneena nimittäin kävelin suoraan surffikoulun ovesta sisään ja ladoin rahat tiskiin. Jokainen toki tyylillään, mutta alkuun pääsemisen kannalta opettaja oli ainakin omalla kohdallani aivan ehdottomasti kaiken rahan arvoinen.
Melkein kolmen tunnin opetuksen jälkeen hoipertelin kuivalle maalle kädet uupumuksesta täristen, mutta naama kuin Naantalin auringolla. Muutaman tunnin keräilyn jälkeen olin taas virtaa täynnä ja vuokrasin vielä laudan loppupäiväksi. Innostukseni teki ilmeisesti vaikutuksen opettajaanikin, sillä hän tuli työpäivänsä päätteeksi vielä vapaa-ajallaan antamaan kullanarvoisia ohjeitaan ja kannustamaan, kunnes lopulta aurinko alkoi painua mailleen ja oli pakko palauttaa lauta oikealle omistajalleen. Polvet ja kämmenet vereslihalla ja kuolemanväsyneenä palasin siis illalla hostellille, mutta mikä päivä se olikaan!
Tätä kirjoitellessa pötköttelen dormin yläpunkalla ja katselen oven raosta ulkona piiskaavaa trooppista kaatosadetta, kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla loikoa sisällä ja uhrata muutaman tunnin nörtteilylle. Huomenna vuorossa on viimeinen päivä Indonesiassa, sen jälkeen vaihtuu taas kertaalleen maa ja valuutta... Indonesia on ehdottomasti yksi niistä maista, jonne on aivan pakko vielä palata paremmalla ajalla!
